sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Agilityssa tulosputki ja flow meneillään!

"Mahtava fiilis, mahtava koira ja huimat kolme viikkoa, joista jokaisesta kisasta napattiin nolla. Ja jokaisella nollatuloksella päästiin palkintosijoille (tänään 3/27), aivan käsittämätöntä! Tuntuu että meillä on tällä hetkellä aivan upea flow meneillään ja koira on hurjan nopea!" Ilouutisia on tullut päivitettyä useaan otteeseen. Agilityn tiimoilta on tapahtunut sitten viime postauksen todella paljon. Eihän me enään missään epiksissä rampata, vaan kunnon kisaura on nyt käynnistynyt. Olemme startanneet kuluneen kuukauden aikana neljässä kisassa, joista jokaisesta on vedetty tosiaan se nollatulos. Ja vähän pistää myös kummastuttamaan minua, miten helpolta radat tuntuvat kun on pakka kasassa. 

Nyt on Maurilla kepit jo hyvällä mallilla ja kontaktitkin treeneissä aivan mielettömät. Vähän kisatilanteessa se innoissaan hieman unohtaa jäädä niille, mutta kumminkin koskee eikä ole hypännyt vielä ollenkaan yli. Jännää on se, että kaikki nollat ovat olleet ihan agilityradalta, vaikka hyppyradallakin olisi ollut mahdollisuuksia vaikka millä mitalla, kun siellä ei niitä kontakteja olisi. Mutta mahtavaa, että radat sujuvat! Ja nyt on kyllä etua tuosta kevytrakenteisesta tollerista, sillä vauhtia riittää ja sillä päästiin jopa palkintopalleille 3/4 kisassa. 

linkki videoon

Eli, olemme tosiaan olleet kerran aiemmin virallisissa agilitykisoissa, jotka olivat viime vuoden joulukuussa. Niissä ei tulosta saatu aikaan, mutta talven harjoittelun jälkeen ollaan nyt iskussa. Kolme nollaa saatuamme ykkösluokasta sai Mauri SERT:in ruusukkeen ja kasan kaikenlaisia palkintoja. Sen oikein huomaa miten tyytyväinen Mauri on itseensä päästessään palkinnoille ja oikein hymyilee. Tiistaina 9.6. sertin saatuamme ja noustuamme kakkosluokkaan päätettiin extemporena ilmoittautua seuraavan päivän kakkosluokan kisoihin, miksipä ei? 

linkki videoon

Kakkosluokka tulikin sitten korkattua myös hienolla nollaradalla ja LUVAlla. Oltiin kyllä melko ihmeissään kuinka kisa toisensa jälkeen on nollaputki jatkunut noin vakaasti. Seuraavat kakkosluokan kisat ovat vasta myöhemmin, koska niitä ei ollut kauheasti tarjolla. Mutta tässä pieni huilaustauko ja kisamaisia kontakteja muistutellaan vielä. Ihan hyvät juoksukontaktithan nuo ovat, mutta olisi se varmempi saada se 2on2off kun kerran treeneissä sujuu. Tosiaan ekoissa kakkosluokan kisoissa tultiin sijalle 5/31, ja selvästi huomasi tason nousseen, siellä oli niitä nopeita koiria joten tällä kertaa ei nopeus riittänyt sijoille. Mutta silti hienosti Mauri sijoittui! :) Mutta eikun vain kisaamaan mahdollisimman paljon nyt kun homma toimii, katsotaan jos kesän lopussa nousisi kolmosiin. Tällä hetkellä olen tyytyväinen myös siihen, että tavoite - minkä aiemmin olin asettanut agilityn suhteen ja joka oli, että saisin ainakin yhden nollan virallisista kisoista - on nyt toteutettu.

linkki videoon

torstai 30. huhtikuuta 2015

Tehokasta agilitytreenausta ja menestystä epiksissä!

Näin keväällä teen nyt loppurutistusta peruskoulun viimeisen vuoden osalta, jonka jälkeen sitten pääsee kesälomalle. Tuntuu, että jokainen teksti meinaa alkaa lauseella "Maurin kanssa olemme treenailleet normaalisti viikko viikolta..." mutta tällä kertaa voin sanoa, että meillä on ollut todella tehokkaita ja haastavia treenejä ja tulostakin on tullut. Tämä postaus keskittyy vaihteeksi agilityyn ja kerronkin miten meidän tämän vuoden ekat epikset sujuivat.

Olemme tutustuneet erilaisiin rataharjoituksiin, joissa on päässyt kyllä juoksemaan oikein reippaasti. Mauri on aina treenien alkaessa niin innoissaan, ettei housuissaan meinaa pysyä. Treenin loppupuolella voi kumminkin havaita väsymyksen merkkejä, kun koiran vauhti ei ole yhtä nopea enää kuin alussa ja kielikin valuu lattiaa kohti. Joko pistämme sen Mauri- sohvaperunan huonon kunnon piikkiin tai sitten olen myös huomannut, että hallissa on melko lämmintä joka saa ohjaajankin uupumaan. Ensi viikolla onneksi starttaa sitten ulkokausi, joten pääsemme juoksemaan raittiissa ilmassa ja pitkiä pyörälenkkejäkin on mukava tehdä tässä kelien lämmitessä.

liian nopea kameralle :D


Viime viikolla meillä oli rata, jossa oli varmasti haastetta jokaiselle. Rataan kuului niin kepit kuin puomikin, mikä oli hyvää harjoitusta. Lisäksi meillä oli pitkästä aikaa pussi harjoituksissa, jonka Mauri kyllä juoksi nopsaan läpi. Huomasin pakkovalssin putken suuhun tuottavan vaikeuksia, vierekkäin oli tosiaan puomi ja putki, jolloin piti itse olla puomin tukkeena pakkovalssin avulla. Mauri pääsi silti muutamaan otteeseen livahtamaan puomille, emme olekaan ottaneet tuollaista pakkovalssia melkein ikinä ennen. Se oli ehdottomasti hyvä juttu päästä harjoittelemaan ja kepeillekkin sai hyvän treenin. Mauri tarvitsee vielä niille lisää varmuutta, koska se saattaa joskus jättää välistä jotain tai ei malta loppuun asti. Kontaktit sen sijaan on mennyt huomattavasti eteenpäin!


huhhuh, minkä hypyn on ottanut!
Meillä oli viime viikonloppuna sitten pitkästä aikaa epäviralliset agilitykilpailut. Tulimme paikalle ajoissa, ja muun menon takia harmittelin että ehtisinkö osallistua ollenkaan kilpailevien luokkaan. Onneksi aikataulut pitivät ja loppujen lopuksi päästiin myös starttaamaan se astetta vaikempi rata. Menin kaksi lähtöä maxi mölleissä ja siellä meillä sujui hyvin. Ekalla radalla Mauri ei kumminkaan ollut aivan fokusoitunut minuun, vaan teki laajan kaarroksen lähtöpaikkaa kohti. Sain sen kumminkin jatkamaan rataa ja päästiin hyvin loppuun.

Radalla oli muutes keinu, mikä oli hyvää harjoitusta. Mauri suoritti sen hyvin ja selvästi muisti hieman jarrutella keinun keskivaiheilla. Mölleissä radalla oli paljon sellaisia kohtia, missä helposti koira saattoi löytää väärän putken pään tai muun esteen. Tärkeää olikin ohjata tarkasti oikealle esteelle. Mauri otti kontaktit sekä Aalle että puomille loistavasti ja olin todella ylpeä siitä! Rata sujui hyvin ja mölleissä yksi kinkkinen kohta ratkaistiin päällejuoksulla jonka jälkeen suoraan takaaleikkaus. Kilpailevien luokassa sitten tulivat ne kepit toiseksi viimeiselle esteelle ja rata vaihtui. Hylättyjä nähtiin todella paljon, kun koirat juurikin menivät väärään putkeen tai esteelle. Meillä kumminkin sujui rata aivan virheettömästi kepeille asti, jossa sitten tuli koiralla ajatusvirhe. Molemmat kaksi starttia päästiin kepeille asti ongelmitta, mikä oli jo sekin mahtavaa. Tässä vaiheessa huomaa, että olen saanut todella hyvää opetusta koiran ohjauksen ja ohjauskuvioiden osalta.

Alla video parin viikon takaa itsenäisestä rataharjoittelusta.
linkki videoon

Epiksistä ei valittevasti saatu videomateriaaliksi muuta kuin yksi epätarkka video. Laitan sen kumminkin tähän, niin näätte hiukan meidän menoamme sieltä kisoista. Yllätyin, kun pääsimme palkintosijoille niin mölleissä kuin myös jopa kisaavien luokassa! Tulimme nollaradalla kakkoseksi Mölleissä ja kilpailevissa pääsimme kolmossijalla kahdella "kieltovirheellä", jotka tulivat kepeille menosta. Mauri sai ison kasan palkintoja ja oli oikein tyytyväinen itseensä. Mahtavat kisat ja superkoira, kyllä nyt tekee mieli mennä kisaamaan ihan niihin virallisiin kisoihin pian.

Linkki videoon



torstai 16. huhtikuuta 2015

Aurinkoiset tokotreenit

Nyt otan itseäni niskasta kiinni ja lähden kirjoittelemaan postausta tänne bloginkin puolelle. Minulla on nimittäin aivan superihania tokoilukuvia, jotka vain odottavat pääsyään tänne blogiin. Mutta ensiksikin, mitä meille kuuluu? Minun ja Maurin treenaaminen jatkuu niin agilityn kuin tokonkin osalta. Arkeen mahtuu kumminkin paljon löhöilypäiviä Maurin osalta, kun omistaja viipottaa ties missä menoissa. Silti yksissä tokokisoissa ollaan pyörähdetty, ja siitä olisi tarkoitus kirjoitella tännekkin heti kun mahdollista. Perjantaina tavataan Maurin kasvattaja pitkästä aikaa tokoilun merkeissä ja koitetaan ottaa ehkä jotain kivoja kuvia sieltä.

Yhtenä ihanan aurinkoisena päivänä päätin kumminkin pitää kunnon tokotreenailun ennen tulevia kisoja. Mukaan lähti kaverini kameran kanssa ja säkillinen treenivälineitä. Pyöräilimme koiran kanssa rannan läheisyyteen nurmikummulle, josta tulikin otettua mielettömiä tokokuvia. Kun niitä katselee näin jälkeenpäin, tekisi mieli taas oikeasti ottaa se kamera käteen pitkästä aikaa ja ottaa mestarikuvia. Kesällä sitten viimeistään! Kummulle kumminkin saavuttuamme minä aloitin treenit ja kaverini otti mukavan asennon korkeimmalla kohdalla.




Aloitimme treenit seuraamisella ja Mauri oli todella innoissaan tekemässä. Sitä sai kumminkin aika paljon korjailla, sillä koira edisti todella paljon. Se ei olisi malttanut pysyä oikeassa kohdassa vaan lähti edistämään ja pari kertaa myös poikittamaan. Korjasin Mauria alussa oikealle paikalle ja pikkuhiljaa löytyi parempaa seurausta, kun koira malttoi keskittyä. Pidin treenit melko kisamaisena ja otin pitkää seuraamista, tosin välillä korjasin Mauria. Sain myös kameran takaa liikkurin käskyjä, kun  tein kisamaisen seuraamisesta istumisen. Mauri jäi hyvin ja nopeasti istumaan. Joskus se on jäänyt kokeissa seisomaan.

Seuraamisesta Mauri sai pallopalkan ja hetken aikaa se sai juosta onnellisena narupallojen perässä. Pienen huilitauon jälkeen jatkettiin kisamaisella metallikapulanoudolla, joka meni ihan superisti. Mauri toi hyvällä vauhdilla metskun suoraan vierelle hienosti. Tein liikkeen kaksi kertaa, joista toisella kerralla pallo lensi heti koiran nostaessa kapulan ja juostessa kohti. Metallinoudot sujuivat siis oikein hyvin kisamaisesti.




Ruutua ei tuolla kerralla tehty, sillä olin tehnyt sitä melko äskettäin. Meillä oli kumminkin jäätelörasiallinen tunnistuskapuloita mukana, joten harjoiteltiin tunnaria. Laitoin vieraat kapulat riviin ja niiden taakse puskaan vein oman piiloon. Tunnari vähän epäonnistui, sillä Mauri ei lähtenyt nuuskimaan kunnolla, vaan tarjosi minulle sitten vääriä. Lopulta tein ihan yksinkertaisen oman piilotuksen ja Mauri haki sen hetken seikkailun jälkeen minulle. Huomasin, että tuo liike oli meillä todella nyt työn alla.

Loppujen lopuksi kumminkin ihanat treenit joissa tuli paljon hyviä suorituksia ja päästiin vetämään liikkeet melko kisanomaisesti läpi hyvin. Mauri oli innoissaan tekemässä ja nautti joka hetkestä aurinkoisella kummulla. Ihana oli myös saada mahtavia kuvia, kiitokset niistä siis Iirikselle. Treeneistä sitten pyöräiltiin vielä kotiinpäin ja kohti viikonlopun kisoja. Laitan tähän loppuun vielä kasan kuvia treeneistä.






sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Kennelliiton tokonuorten kevätleiri

Tässä tietokoneen sopivasti aukaistuani ja koira vierellä makoillen tassut kohti taivasta, päätin nyt pinkaista tänne Maurin blogin puolelle. Kauhea kiire ja hoppu, tälläkin hetkellä pitäisi olla lukemassa siihen englannin kokeeseen, mutta valitsin tietokoneen vähän mielenkiintoisammaksi aktiviteetiksi. Siinä on suurimmat syyt miksen ole päivitellyt meidän koira-arkeamme, mutta kaikenlaista mielenkiintoista on ehtinyt tapahtua. Vuotuinen kevään tokonuorten leiri tuli ja meni, sekä nyt on tullut todella ahkerasti myös treenailtua tokoa sekä agilityä. Ihania tokokuvia ja kisamateriaalia on siis luvassa, kunhan kiireeltäni ehdin! Mutta nyt kerron meidän tottelevaisuudentäytteisestä viikonlopustamme.

Perjantaina se siis alkoi, ties monesko Kennelliiton tokonuorten kevätleiri. Leirille lähdettiin iloisin mielin, pääsisi nauttimaan viikonlopun hotellissa ja vain minuun ja koiraan kunnolla keskittyen. Viikonloppuna pääsisin oikeasti treenaamaan kunnolla enkä jäisi kiireisinä viikkoina vain jonain iltana että "jos tästä nyt parit kaukot vetäisi". Saavuttiin siis Maurin kanssa (viimeisinä tietenkin) koulutustilaan, johon pystytin meidän kangashäkkimme ja laitoin Maurin sinne. Iltapäivä alkoi luennolla koirien erilaisista vieteistä, jonka kautta pääsimmekin sopivasti aiheeseen "Koiran palkkaaminen lelulla". Saatiin hyviä neuvoja koiran oikeaan palkkaamiseen ja minkälaiset lelut ovat hyviä.



Perjantaina ei yleensä vielä kauheasti treenailla, mutta pienet leikkituokiot koirien kanssa olivat kivoja. Pikkuhiljaa pakkasimme kamat ja siirryimme hotellille päin. Tällä kertaa ei minulla ollutkaan huonekaveria, mutta Mauri pääsi viettämään omaa aikaa ja sai vallata koko toisen sängyn itselleen. Hotelliaika sujui kaikenkaikkiaankin todella hyvin ja Mauri ei enää haukkunut niin paljon kuin joskus toisilla leireillä. Vieläkin sitä kauheaa vahtihaukkua kuului kun kävin aamupalalla tai illallisella, mutta muuten todella kivasti meni.

Lauantaina aloitin meidän yksilötreenit kapuloiden parissa. Koulutustilassa oli käytössä este, jota harvoin pääsee treenailemaan. Hyödynsinkin sitten sitä ja tein hyppynoudon. Maurilta ei nähty mitään kapulanlällättelyjä, vaan koira nouti kapulan innokkaalla asenteella viereen. Hyppynoudossa ei ollutkaan kauheasti sitten viilattavaa, Mauri teki hienosti. Piti vain itse muistaa kehua ensin rauhassa suullisesti, ennen kuin alettiin kaivelemaan leluja taskusta. Jatkettiin seuraavaksi metallikapulalla ja otettiinkin vähän erilainen metallikapula, joka oli pyörivä. Mauri haki tosi kivasti kapulan, mutta haluttiin siihen vielä lisää vauhtia, joten palkattiin heti kun koira oli nostanut kapulan.



Meillä jäi ekassa treenissä vielä sen verran aikaa, että otettiin pätkiä seuraamista. Huomattiin, että Maurille oli seuraamiseen lähtö kaikista vaikein, ja sillä kesti ennen kuin koira otti kontaktia. Nopeita lähtöjä saatiinkin sitten kotiin harjoiteltavaksi. Saman päivän toisissa treeneissä lounaan jälkeen tehtiin sitten ohjattua noutoa, jota ei olla paljoa vielä treenattu. Tehtiin kapuloiden kanssa ensin niin, että vietiin pelkästään reunimmaiset. Vein Maurin merkille seisomaan ja käskin sen hakemaan jomman kumman kapulan. Mauri toi todella kivasti kapulat.

Otettiin keskimmäinen kapula mukaan treeneihin ja sain ohjeeksi ottaa Maurin kanssa katsekontaktin heti, kun avustaja lähti viemään vääriä kapuloita. Haettavan kapulan kohdalla se sai katsoa kapulan viennin. Ensimmäisellä kerralla sinkosi Mauri todella nopeasti keskimmäistä kohti ja sanoin seis. Siitä lensi sitten pallo palkaksi, kun Mauri oli kuunnellut pysäytyskäskyn eikä hakenut kapulaa suihinsa. Tein toisella kertaa niin, että astuin pari askelta oikean kapulan suuntaan ja lähetin sieltä. Mauri toi hyvin ja tehtiin sekä vasemman että oikean tuomista molempia. Ohjattua noutoa onkin kiva lähteä harjoittelemaan uutena liikkeenä.




Lauantaina oli myös yhteistreeniä ja tehtiin paljon häiriötä sekä kehääntuloja. Kehääntulot olivat vaikeita Maurille ja sillä meinasi aina seuraamisen alussa tippua kontakti. Lopulta saatiin kumminkin onnistunut suoritus aikaan. Lisäksi Mauri pääsi seuraamaan ihanien värikkäiden leluhäiriöiden keskelle, pallot lentelivät ja lelut vinkuivat. Meillä oli myös paikallamakuu häirittynä ja hienosti pysyi koira niissä. Häiriötreeni on meille tosi hyödyllistä Maurin kanssa, koska se ottaa pienistäkin asioista kipinää. Myös muut koirat ovat suuri häiriö, ja sitä päästiin taas kivasti hyödyntämään leirillä.

Sunnuntaina oli vuorossa ruudun ja tunnarin tekemistä ensimmäisessä treenissä. Halusin tehdä ihan kisamaisen ruudun, joten käväisin "kehän ulkopuolella" virittelemässä Mauria ja mentiin sitten kokeenomaiseen ruutuuliikettä suorittamaan. Ruutu meni todella kivasti, vaikka Mauri hakikin melko oikean laidan siitä ruudusta. Mutta kyllä siitä olisi pisteitä irronnut! Vielä vain vahvistusta, että Mauri hakisi sinne takakeskelle ruutuun. Jatkettiin melko heti tunnarin parissa ja otettiin sekin kokeenomaisesti. Maurilla on ollut nyt tunnistusnoudossa ongelmana se, että se nappaa vääriä suuhun ja sitten vasta nuuskimalla ottaa oikean. Niin kävi myös leirillä, joten päätettiin, että pitää palata tunnarissa taaksepäin. Lisäksi se pitokuuri olisi kyllä hyvä, kun Mauri meinaa pureskella sitä kapulaa niin kauheasti. Katsotaan missä vaiheessa ehitään, mutta tunnaria olisi hyvä nyt tehdä päivittäin piilottelemalla omaa.




Ensimmäisten treenien jälkeen oli luento tokon uusista säännöistä, jotka siis tulevat voimaan kesän lopussa nyt 2015. Luento todella tuli tarpeeseen, koska itse olen ollut vähän pihalla näistä uusista kuvioista. Käytiin jokainen luokka läpi ja nähtiin myös videot joistain uudenlaisista liikkeistä. Kyllä se EVL:n merkkihyppynouto on melkoisen vauhdikas liike! Katsotaan sitten kun joskus ollaan siellä erikoisvoittajaluokassa tuon Maurizion kanssa. Kirjoitin itsellenikin niitä ylös paperille, jotta nyt suurimman osan liikejärjestyksistä muistaisin tulevaisuutta varten, vaikka kyllähän ne sitten netistäkin löytyy. Odotan kyllä kauhulla niitä seuraamisperuutuksia.

Sitten olikin tokoleirin viimeinen treeni jossa tein zetaa ja kaukoja. Zeta on tosiaan evl:n liike, jota päätin harjoitella. Mutta ei päästykään ihan heti tekemään tuota liikettä, koska Mauri oli jo väsynyt viikonlopusta eikä sitä motivaatiota meinannut riittää. Kun päästiin sitten tekemään, saatiin kaksi ekaa liikettä hyvin, mutta se liikkeestä istuminen oli kompastuskivi. Se on vaan vaikea, ja Mauri jäi seisomaan. Harjoiteltiin sitten vielä liikkeestä istumista erikseen jonka jälkeen vielä viimeiset minuutit käytettiin kaukoja hinkkaamalla. Näytin vähän, millä mallilla meidän kauko-ohjaukset olivat ja sitten sain palautteen. Mauri nostaa itsensä maasta seisomaan todella pitkäksi ja vielä pitää harjoitella niitä seiso- maahan ja seiso- istu siirtymisiä.



Sellainen treenintäytteinen viikonloppu oli meillä. Vitsi noi on vaan hyödyllisiä! Olen tottunut treenaamaan ympäri vuoden aina ulkona säässä kuin säässä ja kovissakin pakkasissa, niin on se mukava mennä noilla märillä keleillä sisähalliin treenaamaan koko viikonlopuksi. Viikonlopuista saa aina paljon irti ja uudenlaisia vinkkejä ongelmiin ja muihin. On taas vähän aikaa treenattavaa leirin jälkeen! Ja niin kuin jo sanoin, on tuo koirien tuottama häiriö meille todella tärkeä treeninaihe. Joten, kerrassaan loistava keväinen viikonloppu taas kerran :).



lauantai 14. maaliskuuta 2015

Projekti Maurivideo

Moikka! Meidän puuhailuistamme ei ole kuulunut vähään aikaan, mutta mitään ihmeellistä ei olekaan ehtinyt tässä kuluneen kuukauden aikana tapahtua. Arkipäivät vierivät ohi todella nopeasti ja Mauri vietti tavallista koiran arkea ulkoillen, syöden ja nukkuen. Satunnaisesti treenailin koiran kanssa tokoa, mutta pakko tunnustaa että aikaa ei riittänyt kunnon treenaamiseen, joten toko jäi vähän vähemmälle. Agilityssä käytiin kumminkin joka viikko torstaisin treenaamassa, mutta ei saatu kauheasti mukaan kuvaajia meille kuvaamaan arkitreenejä. Muutamia kännykkäpätkiä isä kumminkin otti yhdessä treenissä, mutta ne jäivätkin sitten siihen ne kuvailut.

Meidän arkeen kuului kumminkin viime viikonlopun retki Maurin kanssa hotelliin. Arvaattekin varmaan, että kyseessä oli Kennelliiton Tokonuorten valmennusviikonloppu! Kyllä vaan, siellä siis käytiin Maurin kanssa äskettäin ja taas uusien tietojen ja uuden puhdin kanssa palailtiin kuvioihin. Kirjoittelen valmennusviikonlopusta vielä erillisen postauksen, mutta siitä voin jo etukäteen sanoa, että hyötyä oli kyllä. Löysin muutes Maurin kasvattajakennelin sivuilta päivittyneet kuvat meidän koiruudestamme. Kuvauksista on jo pari vuotta, mutta voi meidän solakkarakenteista koiraa :D. Onpahan agilityssä nopea kuin mikä rakenteensakin ansiosta!



Mutta niin, siinä oli suurin osa meidän kuulumisista. Tämän postauksen aiheena kumminkin on video, joka on pitkään ollut jo tietokoneen muistissa. Kuvailimme viime kesänä kaverini kanssa Maurista ihania pätkiä, ja minun oli tarkoitus koostaa siitä video. Tähän projektiin ei kumminkaan nähtävästi ollut missään vaiheessa aikaa, kun elelemme nyt tätä kuuta ja tätä vuotta jo. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja tänään ryhdyin sitten tuumasta toimeen.

Videon materiaali on mukavan kesäistä ja kaikkialla on vielä vihreää. Itseni mielestä videosta tuli aika onnistunut ja hauska. Hyvä että saatiin se nyt viimein tehtyä, kun välillä on siellä mielen pohjassa muistunut tuo tekemätön asia. Mutta pidemmittä puheitta käykääpä vain katsomaan!
 
                                                                  linkki videoon

~ Josku

lauantai 14. helmikuuta 2015

putki, este, kepit...

Moikka, pientä lomailua on tullut otettua blogin osalta. Syynä tähän on ollut suurimmaksi osaksi koulukiireet, mutta nyt kun hiihtolomakin alkaa, on minulla taas aikaa vähän päivitellä tätä. Postaukset ovat olleet aika paljon agilitypainoitteisia, koska saan eniten juurikin agilitystä materiaalia. Mukavan lämpimään sisähalliin on kiva raahata kamera ja vaikka äiti mukaan kuvaamaan. Päätin nyt kertoa tässä postauksessa meidän viime aikojen agilitytreeneistä. Kuvituksena toimii muutamien viikkojen takaa otetut kuvat ja video.

Sain muutes joululahjaksi novascotiannoutajat ry:ltä tilatun hupparin, jota pidinkin videolla näkyvissä treeneissä. Meillä oli aika perusharjoitukset ja päästiinkin harjoittelemaan keppejä. Sitä seuraavalla viikolla kumminkin päästiin kunnolla kehittymään kepeissä, kun Maurilla onnistui jo moneen kertaan sieltä vasemmalta puolelta kepit. Annettiin Maurin työskennellä rauhassa vahvistamatta turhaan kepit- käskyä keppien välissä. Maurilla selvästi syttyi joku lamppu päässä, kun se nyt pari viikkoa sitten alkoi menemään puhtaasti molemmilta puolilta keppejä hyvin. Vielä kumminkin tulee niitä yhden keppivälin ohittamisia, mutta kyllä se pikkuhiljaa toistojen jälkeen varmasti tulee varmemmaksi.


Kepit ovatkin juuri se asia, missä ollaan kuluneiden viikkojen aikana kehitytty. Kontakteissa aletaan pikkuhiljaa ottamaan lisää häiriötä mukaan ja aionkin tulevana torstaina treenata sitä Maurin pysymistä alastulokontaktilla. Voi vitsi kun taas tekee mieli kisoihin, mutta epiksiä onkin tulossa piakkoin joten niihin koitetaan päästä ainakin. Mauri kyllä osaa kunhan vaan keskittyy, vaikka niitä toistoja vielä tarvitaankin alle.

Muutama päivä sitten torstaina meillä oli tosi kiva rata, johon kuului tarkkuutta vaativia kohtia. Lisäksi oli keinu mukana, jota päästiin pitkästä aikaa harjoittelemaan. Keinulla Mauri teki ekana lentokeinun, mutta sen jälkeen otti vähän varovaisemmin. Avustaja palkkasi kontaktille ja jatkoin sitten siitä rataa. Radanpätkät sujuivat hyvin ja vielä oli hiottavaa muutamissa kohdissa. Lopussa kumminkin päästiin suorittamaan ihan koko rata, mikä meni hienosti. Ensi viikolla hiihtolomalla ei varmaan ole paljoa koirakoita paikalla, joten päästään treenaamaan paljon!



Katsotaan, jos jossain vaiheessa saataisiin taas uusia kuvia ja videoita meidän menosta. Maurin facebook- sivuille päivittelen pieniä arkivideoita ja kuvia aina välillä. Uskon, että nyt hiihtolomalla voitaisiin saadakkin kivoja reissuja ja kuvaushetkiä aikaiseksi, katsotaan mitä keksitään! Loppuun vielä videota meidän muutamia viikkoja sitten tekemästämme harjoituksesta.

                                                             linkki videoon

~ Josku

lauantai 31. tammikuuta 2015

Pyörähdys epiksissä

Moikka, päätin kertoa meidän epävirallisista kisoista parin viikon takaa. Kuulin kisoista muutama tunti ennen niiden alkua, ja päätin hetken mielijohteesta tarttua tilaisuuteen ja käydä pyörähtämässä ottamassa tällä kertaa kunnon treenin kannalta. Viimeksi oltiin paahdettu menemään ja unohdin korjata kontakteja, mutta tällä kertaa päätin tiukasti, että jatkettaisiin rataa vasta sitten kun Mauri olisi siinä kontaktilla. Lähdettiin ajamaan suoraan ratsastuksestani ja pelättiin vähän, ettei kerettäisi ollenkaan. Paikanpäällä oli kumminkin menossa vasta minimöllit, joten meillä oli runsaasti aikaa! Otettiin Maurille yhteensä neljä starttia, joista kaksi oli mölleissä ja kaksi kisaavissa. Päästäisiin näin treenaamaan keppejä kontaktien lisäksi.

Melko pitkän odotuksen jälkeen oli lämmittelyn jälkeen meidän aika mennä radalle. Radankävelyssä oli rata tuntunut aika helpolta, mutta itselläni tuli yhdelle esteelle huono ohjaus, jolloin Mauri meni sen väärältä puolelta. Jatkettiin siitä sitten rataa ja päätin palkata viimeiselle puomin kontaktille, koska rata oli hyvä ensimmäinen harjoitusrata. Vedettiinkin sitten toinen möllirata paremmin ja siitä tuli virheinä ylösmenokontakti ja viimeinen este putosi. Myöhemmin huomattiin, että maximölleissä sijoituttiin starteissa 6/30 sijalle, mistä sai olla ylpeä! Saatiin kaikki radat videolle, joten voitte siitä nähdä paremmin suoritukset.

                                                                     linkki videoon

Illan viimeiseksi oli maxikilpailevat. Kisat olivat venyneet jo niin paljon, että taidettiin startata siinä puoli kahdentoista maissa. Kilpailevien radassa olikin jo enemmän haasteita, varsinkin kun kepit olivat asetettu sillä tavalla, että parhaiten pääsisi kun ohjaaja on vasemmalla puolella. Maurinhan kanssa ei olla vasenta puolta niin paljoa treenattu ja oikealta se menee paremmin, joten oli pakko mennä sieltä vähän ahtaamman kautta sitten. Kepeillä kumminkin tuli eniten ongelmia, mutta aikamme yritettyämme sitten saatiin ne läpi. Kontaktit meni hyvin, tosin hyvin vähälle treenille jäänyt keinu olikin yllätyksenä lentokeinu ekan kerran. Sitten annoin Maurille selvän muistutuskäskyn, ettei ryntäisi keinua toista kertaa täyttä vauhtia.

Kaksi rataa kilpailevissa sujuivat ihan hyvin ja saatiin ainakin tosi hyvää treeniä alle. Epikset ovat hyvä paikka treenata, ja käytettiin aika hyväksi. Nyt on treeneissäkin sujunut jo tosi hyvin ja taas ollaan edistytty. Katotaan miten selviydytää seuraavissa epiksissä.

~ Josku